perjantai 14. lokakuuta 2016

Täytetty porsaan sisäfilee


Tänä viikkona minä olin kaksi kerta isossa keitoissa(Muskotissa). Piistassa minä Leylan kansa olin tehnyt täytetty possun sisäfilee

Raaka-aineet

1 pkt  Atria n500g Naturell Viljaporsaan Sisäfilee

1/2 dl  oliiviöljyä 

TÄYTE

4 kpl  valkosipulin kynsiä 

1 kpl  keltasipulia 

1 dl  tuoreita yrttejä (persilja, basilika, salvia) 

70 g  parmesan-juustoa 

1 tl  suolaa 

1/4 tl  valkopippuria 

Näin se hoituu

Hienonna sipulit ja yrtit. Sekoita kaikki täyteainekset tasaiseksi massaksi. Tee fileen paksusta päästä syvä viilto ohuella veitsellä. Täytä fileet massalla ja sulje pää esimerkiksi hammastikulla. Voitele filee vielä öljyllä ennen paistamista/grillausta.

Kypsennä fileetä tasaisella lämmöllä noin 15-20 minuuttia välillä käännellen ja öljyllä voidellen. Mausta kypsennyksen loppuvaiheessa suolalla ja pippurilla. Jos paistat fileen uunissa niin ruskista se ensin pannulla ja suorita loppupaisto uunissa 150 asteessa noin 15 minuuttia.

Tarjoile fileen kanssa keitettyjä perunoita, luumu-kermakastiketta ja raikasta salaattia



Tänään  mina olin Muskotissa  toisen ryhmän kanssa ja olin auttanut Annella tehdä keito.
Olin tehnyt unissa makaronit, leivokset ja pitan. Ja vähän olin tiskissä.